Hääjuhlat veneellä 2.6.2026, kuva SAVE Creation
"Pitäiskö meidän lähtee jo tänä vuonna?", kysyttiin toisiltamme lähes samaan aikaan makoillessamme myöhään illalla vuokramökin sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Molemmat meistä olivat pyöritelleet kysymystä mielessään parin päivän ajan, mutta nyt vasta sanoimme sen toisillemme ääneen. Elettiin lumista mutta aurinkoista maaliskuuta lumilautailulomalla Lapissa kuluvana vuonna 2026 ja olin ajatellut omassa mielessäni jollain tavalla jopa pelonsekaisin tuntein sitä että jos pidämme alkuperäisen lähtöaikataulun kesäkuussa 2027, että toteutuuko se lähtö sitten kuitenkaan. Elämässä kun yleensä tuppaa tulemaan aina yllättäviä käänteitä jotka eivät aina ole positiivisia.
"Ei oteta paineita lähdöstä, mutta jos kaikki menee nappiin niin lähdetään jo nyt kesällä", Janne vastasi mulle. Niin me sovittiin. Oltiin innoissamme ja hihiteltiin sitä, miten hulluja me ollaan, et nytkö me vaan sit otetaan ja lähdetään? Jätetään kaikki taakse ja mennään!
Aikataulumme aikaistui vuodella
Koska elettiin jo maaliskuuta, se tarkoitti että kesäkuuhun oli enää alle kolme kuukautta aikaa. Kolmessa kuukaudessa pitäisi järjestää kaikki - asunnosta luopuminen, omaisuuden myynti, töiden lopetus. Minun, eli Even, kohdalla töiden puolesta oli tulossa helpotus pian, sillä olin jo tammikuussa anonut virkavapaan alkavaksi 1.4.2026, alunperin siitä syystä että ehtisin rauhassa järjestellä asioita vuoden 2027 matkaa varten mutta myös siksi että saisin pienen hetken keskittyä omaan hyvinvointiini rankkojen ja henkisesti kuluttavien viime vuosien jälkeen.
Olimme ajatelleet menevämme naimisiin vuonna 2027, mutta nyt sitäkin pitäisi jouduttaa sillä tahdoimme mennä naimisiin ennen lähtöä tälle pitkälle matkalle. Samaan aikaan tuli järjesteltäväksi valtavan isoja asioita. Olemme onneksi hyvin tehokas kaksikko. Kun päätämme tehdä jotain, me teemme sen. Teemme enemmän kuukaudessa kuin moni saa aikaan vuodessa. Onneksi olemme tässä asiassa hyvin samanlaisia.
Omaisuuden myynti, hammasproteesi, laiva-apteekin kasaaminen yhdessä lääkäreiden kanssa
Palattuamme Lapista takaisin Helsinkiin, alkoi valtava urakka. Myimme torissa ja kirpputoreilla kaikkea jatkuvasti. Postipakettikasa eteisessä oli loputon, toimitimme postiin toridiilin kautta ostettuja paketteja useamman kerran päivässä ja sovimme noutoaikoja ostajien kanssa. Omaisuus hupeni ja pieniä säästöjä kertyi. Toisen roska on toisen aarre, miten vapauttava tunne olikaan myydä ihan kaikkea pois! Siihen jäi koukkuun, jokainen myyty tavara oli iso adrenaliiniryöppy ja pieni bonus pankkitilimme saldoon. Keksimme jatkuvasti lisää myytävää ja hommaan jäi jopa koukkuun. Välillä leikkimielisesti kisailimme sillä mitä erikoisempia tavaroita toinen sai myytyä. Mieleen jäi erityisesti käytetty imurimme jonka myin saatesanoilla; "imurin mukana tulee kaikki kuvassa näkyvät suulakkeet sekä imurin sisällä olevat pölyt". Meni kaupaksi, pölyt ja imuri vaihtui kolmeenkymmeneen euroon.
Kaikki ylimääräinen sai lähteä
Seuraavaksi oli edessä molempien terveysasiat. Hammaslääkärikäynnit olivat ehdoton rasti, samoin kuin muutkin lääkärit; yleislääkäri sekä minun osalta gyne. Halusimme varmistaa että kaikki on kunnossa molemmilla. Janne on tehnyt työuransa merellä viimeisen viidentoista vuoden ajan, joten hänen hampaansa olivat jo valmiiksi "meriklaarissa". Minulla oli tallessa vielä kaksi viisaudenhammasta jotka hammaslääkäri halusi poistaa ennakoivasti. Näiden lisäksi hammaslääkäri totesi että vanha, jo kertaalleen juurihoidettu, hampaani tulisi todennäköisesti oikuttelemaan joten tein päätöksen poistattaa tämänkin hampaan ja tilalle asennettiin implantti. Näin molempien hampaat olisivat varmasti, tai ainakin hyvin todennäköisesti, kunnossa pitkiä merimatkoja varten.
Lääkärikäyntien jälkeen pölähdimme IKEA-kassin kanssa apteekkiin sisään. Meillä oli kourassamme nippu reseptejä ja ohjeita joita lääkärit olivat kirjoittaneet meille pitkiä merimatkoja varten. Oli aika täyttää veneemme laiva-apteekki. Antibiootteja erilaisiin tulehduksiin, nesteytystarvikkeita, massiivisen verenvuodon tyrehdytykseen välineitä, haavan hoito- ja ompelutarvikkeita, pahoinvointilääkkeitä, lääkkeitä erilaisiin sairauksiin ja tulehduksiin. Uskallan hyvin varmoin sanoin väittää että veneellämme olevillamme tavaroilla pärjää melko pitkälle huonon tuurin sattuessa. Koputan nyt kuitenkin vielä puuta.
Häät juhlittiin ennen lähtöä
Asuimme Katajanokalla, sekä olemme molemmat alunperin kotoisin Helsingistä. Vaikka olemmekin nähneet reippaasti muutakin maailmaa, Helsinki on kuitenkin rakas kotikaupunkimme ja näin ollen häät päätettiin järjestää Helsingin Tuomiokirkon kappelissa kesäkuussa 2026. Janne soitti huhtikuussa Tuomiokirkkoseurakuntaan ja tiedusteli vapaita vihkiaikoja kesäkuun tiistaille 2.6.2026. Tuomiokirkkoseurakunnasta vastattiin hölmistyneinä että onnistuu, pitää vain ensin järjestää joku meitä varten töihin kun kuulemma yleensä kukaan ei tahdo tiistaisin mennä naimisiin. Me tahdoimme. Janne päätti työuransa merivartijana hieman ennen häitä.
Vihkiminen pidettiin Helsingin Tuomiokirkon kappelissa, kuva SAVE Creation
Mikäli olisimme menneet naimisiin 2027, olisimme todennäköisesti järjestäneet isot häät ja kutsuneet paikalle kaikki läheiset. Nyt nopeutetun aikataulun ja budjetin vuoksi piti tehdä kompromisseja; tahdoimme pitää hääjuhlan veneellä. Vierasmäärä oli tilarajoitteiden vuoksi karsittava minimiin, joten molemmat saivat kutsua ainoastaan viisi vierasta. Olemme ajatelleet että mikäli joskus palaisimme Suomeen, tai vierailisimme siellä pidemmän aikaa, voisimme pitää sitten isot juhlat jonne kutsuisimme kaikki. Toisaalta tuntuu läheisten vuoksi pahalta ettei hääjuhlassa ollut paikalla kuin kourallinen ihmisiä, mutta toisaalta juhlat olivat aivan ihanan intiimit sekä meidän näköiset ja mikä parasta - vietimme ne kodissamme, jolla tälläkin hetkellä seilaamme täällä maailman merillä. Paikalla oli ystäviämme, jopa vanhemmillemme pidimme hääkahvittelut erikseen myöhemmin, nekin tosin veneellämme tietenkin.
Hääkuplan jälkeen alkoi painajainen veneellä
Häiden jälkeen alkoi tiukka loppukiri. Häiden aika vietettiin aidosti ihanassa hää- ja rakkauskuplassa, mutta tämä kupla puhkesi rajusti noin viikko häiden jälkeen aika mittavaan stressiin. Painostava ja hermoja raastava kiire ja kaikki ongelmat kasautuivat kertaheitolla niskaan, tuntui kuin olisimme musertuneet paineen alle. Tilannetta ei helpottanut lainkaan se että saimme päivittäin useita viestejä läheisiltämme vuoron perään ja jatkuvia kysymyksiä siitä että koska vene on valmis ja koska lähdemme. Vastasimme näihin kysymyksiin päivittäin ja vaikka arvostamme sitä että ihmiset ovat meistä kiinnostuneita ja haluavat olla tukenamme ja haluavat meidän parastamme, tässä hetkessä ne loputtomat kysymykset tuntuivat aivan kammottavilta ja painostavilta. Mielessä pyöri jatkuvasti painajaismaisia ajatuksia siitä että koko unelma murenee hiljalleen käsiin aina uuden ongelman alkaessa kun edellinen oli selätetty. Pääsemmekö matkaan vai loppuuko matka jo ennen kuin se alkaakaan? Mietin jo että miten selittäisin kaikille sen että me emme päässeetkään lähtemään ja ahdistuin ajatuksesta miten ihmiset nauraisivat meille kun menisimme häntä koipien välissä kyselemään vanhoilta työpaikoiltamme että löytyisikö töitä vielä tällaisille luusereille.
Olimme jo vuoden 2025 keväästä saakka valmistelleet venettä lähtökuntoon maailman merille, mutta yhtäkkiä kaikki uudet ongelmat alkoivat ilmetä yksi toisensa jälkeen juuri ennen lähtöä. Olimme talvella 2025-2026 vieneet purjeemme uusittaviksi ja huollettaviksi, asentaneet uudet akut, aurinkopaneelit ja vesikoneen, uusineet sähköjä, tehneet parannuksia veneen sisä- ja ulkopuolelle. Olimme jos ei päivittäin, ainakin viikoittain veneellä korjaamassa jotain koko edeltävän vuoden. Keväälle ja kesälle 2026 ennen lähtöä piti jäädä vain veneen nosto hetkeksi merestä kattavaa runkokatsastusta varten, mittava kausihuolto, köysien uusintaa ja uuden purjeiden paikalleen laitto. Toisin kävi.
Tässä kohtaa alkoi hymy jo hyytyä
Hyvästit läheisille väliaikaisesti tai lopullisesti
Pidimme isommalle porukalle läksiäiset eräänä hyvin sateisena lauantaina. Olimme kutsuneet läksiäisiin liukuvan ajan puitteissa ystäviä, kollegoita ja perheenjäseniä, tapahtuma oli hyvin vapaamuotoinen. Emme olisi mahtuneet omalle veneellemme, joten paikaksi valikoimme Katajanokalla tai ehkä oikeammin Kruununhaassa sijaitsevan ravintolalaivan Jan Mayenin. Olimme ilmoittaneet läheisillemme olevamme paikalla muutaman tunnin ja kyseisellä aikavälillä sai tulla omien menojen puitteissa moikkaamaan meitä. Illalla satoi kaatamalla vettä, mutta vanhan puulaivan kajuutta oli hyvin tunnelmallinen. Vietimme rauhallisesti iltaa lähinnä rupatellen ja muistellen mennyttä ja pohtien tulevaa. Todella moni ystävämme ja läheisemme vieraili paikalla, oli ihana nähdä kaikkia.
Muistan kuitenkin jälleen omat malttamattomat tunteet, jollain tavalla koin kuin olisimme eläneet jossain limbossa - jokainen päivä suoritetaan alusta loppuun hyvästellen läheisiä, vastaillen samoihin kysymyksiin lähdöstä ja reitistä ja samalla takaraivossa kalvoi pelko veneemme ajankohtaisista ongelmista.
Olimme etukäteen päättäneet että tarkkaa lähtöpäivää emme kerro kellekään sillä emme halunneet laiturille ketään vilkuttamaan. Se olisi ollut jollain tavalla liian kova paikka. Koen että on eri asia lähteä maailmalle määräajaksi, vaikka vuodeksi. Silloin laiturille varmasti tahtoo läheiset vilkuttamaan koska tunnelma on erilainen. Kun matkan pituudessa kyse on määrittelemättömästä ajasta, ehkä loppuelämästä - on itselleni kestämätön ajatus järjestää isoa lähtöseremoniaa sen oikean lähdön hetkelle sillä sisimmässä kalvaa ajatus siitä että joidenkin, muistisairaiden ja iäkkäiden läheisten kohdalla nämä hyvästit saattoivat olla lopulliset. Tämä on ajatus joka piinaa minua, mutta jonka kanssa aion elää. Elämä on lopulta lyhyt ja se on elettävä seuraten omia unelmiaan.
Kaikki läheisemme ovat olleet äärimmäisen kannustavia koko tämän prosessin ajan ja he ovat edelleen. Kiitos siitä heille. Pakko myöntää että itken joka kerta vähän kun luen veneemme vieraskirjasta perheenjäsentemme, vanhempiemme ja ystäviemme kirjoittamia viestejä meille. Ne tuntuvat todella merkityksellisiltä ja rakkailta, vaikka ne herättävät aina ikävän ja kaipuun tunteet pintaan.
Lähtö oli vaikea mutta tuntui oikealta
Lähtömme Helsingistä viivästyi lopulta viisi päivää alunperin suunnitellusta. Lähdimme Helsingistä matkaan juhannuksen jälkeen, maanantaina 22.6.2026 ja siirryimme Porkkalaan suunnitellulle huoltopysähdykselle. Lopulta suunniteltu huoltopysähdys venähti lisäongelmien vuoksi kaksi viikkoa. Tässä veneessä ei tällä hetkellä ole ainuttakaan kohtaa jota emme tuntisi läpikotaisin, niin monen järjestelmän jouduimme korjaamaan aina moottorin aukaisusta sähköjen uusintaan, merivesiletkuihin ja pakoputken uusintaan.
Vihdoin vastoinkäymiset alkoivat kääntyä voitoksi ja ylitimme Suomen aluevesirajan Viron puolelle sunnuntaina 5.7.2026. Kaikki se kova stressi ja kiire vaihtui epäuskoon ja ihmetykseen - nytkö me olemme vihdoin matkalla?
Voisi helposti kuvitella että lähtö tällaiselle matkalle olisi pelkkää hymyä ja auringonpaistetta, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Olemme eläneet elämämme varmasti kuluttavinta ja epävarminta aikaa. Olemme jättäneet työmme, omaisuutemme ja kaiken taaksemme. Hyvästelleet läheiset, hypänneet täysin tuntemattomaan. Tämä on todellakin se mitä me tahdomme, mutta helppoa se ei ollut. Toisaalta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, vastoinkäymisten jälkeen kaikki tuntuu entistä ansaitummalta ja paremmalta. Hitto, me tehtiin tää! Me hanskattiin kolmessa kuukaudessa muutto pois maallisesta kodista, omaisuuden myynti, häät, veneen laiton viimeistely ja maailman merille lähtö.
Kun kirjoitan tätä tekstiä, olen viikkoa aiemmin irtisanoutunut töistä. Olin tähän saakka virkavapaalla. Olemme juuri Skotlannissa, Kaledonian kanavassa. Nyt olemme oikeasti täällä kaukana kotoa! Sää on sateinen ja harmaa, perinteinen Brittiläinen sää. Nautin tästä joka solullani, olen ylpeä sekä meistä että veneestämme.
0 kommenttia